Sukuseuran esittely

Johan Jöraninpoika Karjalaisen s.n. 1657 - k. 1738 jälkipolven sukunimiä.

Sukuseura Karjalainen–Siikaluoma perustettiin vaalimaan suvun perinteitä, kokoamaan yhteen eri puolille Suomea ja maailmaa levittäytyneitä suvun jäseniä sekä säilyttämään arvokasta sukutietoa tuleville sukupolville. Perustamiseen vaikutti vahva halu säilyttää ja jakaa sukumme tarinaa – niin yksittäisten henkilöiden elämänkohtaloita kuin suuria historiallisia linjojakin.

Suvun juuret Koillismaalla

Sukuseura Karjalainen–Siikaluoma ry:n juuret ulottuvat Kuusamon Poussunvaarassa asuneen kantaisä Yrjön (Jöns) jälkeläisiin. Yrjön pojista vanhin oli Juho (Johan, s. n. 1657), keskimmäinen Påhl (s. n. 1664) ja nuorin veljeksistä Anders (s. n. 1668).

Yrjön kulkeutumista Koillismaan selkosille ei toistaiseksi ole pystytty selvittämään kirjallisista lähteistä. Myöskään muiden paikkakunnalle muuttaneiden Karjalaisten keskinäistä sukulaisuutta ei vielä tiedetä varmuudella. Tulevaisuudessa esimerkiksi DNA-tutkimukset saattavat tuoda uutta valoa näihin avoimiin kysymyksiin.

Juhon jälkipolvet ja asettuminen Autiovaaraan

Karjalainen–Siikaluoman jälkipolvi polveutuu Yrjön vanhimmasta pojasta Juhosta. Juholla ja hänen vaimollaan Margaretalla (s. n. 1678) tiedetään olleen pojat Henric (s. n. 1696), Påhl (s. n. 1701), Johan (s. n. 1707), Jöran (s. n. 1709) ja Olof (s. n. 1707 tai 1717).

Pojista Ollin (Olof) vaimon Britan (s. n. 1713, k. 1783) kuolinilmoitukseen on kirjattu teksti "Olof Ijärfvis hust." (Olof Iijärven vaimo). Tämän merkinnän perusteella Olof Karjalaisen perheen – joista myöhemmin tuli Siikaluomia – on voitu paikallistaa asuneen Autiovaaran selkosilla.

Suvun jälkipolvea voi kartuttaa sukutietolomakkeen avulla

Sukutietolomakkeella voit ilmoittaa tietoja suvun uudemmista jälkipolvista – kuten lapsista, lastenlapsista ja muista uusista perheenjäsenistä. Täyttämällä lomakkeen autat pitämään sukuseuran sukuselvityksen ajan tasalla ja varmistat, että myös tulevat sukupolvet jäävät osaksi suvun yhteistä historiaan.

Sukuseuran historiaa ja toiminta

Sukuseura Karjalainen–Siikaluoma ry rekisteröitiin vuonna 2024 nykyisellä nimellään. Seuran aiempi nimi, Matti Matinpoika Karjalainen–Siikaluoma sukuseura ry, oli ollut käytössä vuodesta 1985 alkaen.

Nimenmuutoksen taustalla oli tavoite laajentaa seuran jäsenpohjaa, syventää ymmärrystä laajemmasta Karjalaisen suvusta sekä hankkia tarkempaa tietoa Kuusamoon saapuneesta kantaisä Jöns Karjalaisesta. Uudistuksen myötä seura haluaa tarjota sääntöjensä mukaisesti jäsenyysmahdollisuuden kaikille Karjalaisen suvusta tai sen historiasta kiinnostuneille.

Uutta virtaa toimintaan

Sukuseuran toiminnassa on vuosien varrella ollut hiljaisempia jaksoja. Vuonna 2023 seuran toiminnan elvyttäminen koettiin tarpeelliseksi, ja tässä työssä erityisen aktiivisesti toimi Päivi Siikaluoma yhdessä aiempien hallituksen jäsenten kanssa. Heidän ansiostaan seura pääsi juhlistamaan kunnioitettavaa 40-vuotista taivaltaan kesällä 2025.

Juhlavuoden päätapahtuma järjestettiin 19. heinäkuuta 2025 Kumppanuustalo Nuotan tiloissa, ja se keräsi runsaasti osanottajia. Onnistunut ohjelma ja toimivat järjestelyt saivat paljon kiitosta – juhla antoikin seuralle runsaasti uutta virtaa ja innosti jatkamaan aktiivista toimintaa.

Vuosi 2026 tuo mukanaan yhteistyötä: Karjalainen-Siikaluoman sukuseura mukana Suku on kulttuuria -hankkeessa!

Vuosi 2026 käynnistyy hienojen yhteistyökuvioiden merkeissä! Sukuseuramme osallistuu Törmäsen sukuseuran järjestämään Suku on kulttuuria -hankkeeseen. Tämä yhteinen hanke tarjoaa meille upean mahdollisuuden tuoda esiin sukumme juuria, jakaa tarinoita ja rikastuttaa molempien sukuseurojen toimintaa.

Suunnitteilla on useita kiinnostavia yhteisiä tapahtumia ja tempauksia vuodelle 2026. Sukuseuramme on järjestämässä Suku on kulttuuria -havutyötapahtumaa La 24.10.2026 klo 11- 15 Kumppanuustalo Nuotta Apajatie 1, Kuusamo. 

Suku on kulttuuria -ohjelmasta lisää Törmäsen sukuseuran verkkosivuilta: https://tormaset.fi/suku-on-kulttuuria/

Tule mukaan tekemään vuodesta ikimuistoinen – vapaaehtoisia tarvitaan!

Jotta saamme hankkeen ja vuoden 2026 toiminnan rullaamaan käytännössä parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitsemme mukaan innokkaita vapaaehtoisia. Jokaisen panos on korvaamaton yhteisen perinteen ylläpitämisessä ja uuden luomisessa.

Etsimme tekijöitä monenlaisiin tehtäviin – olitpa kiinnostunut historian tallentamisesta, tapahtumien järjestelyistä tai yleisestä avustamisesta, löydät varmasti oman paikkasi!

Lähde mukaan porukkaan! Ota rohkeasti yhteyttä ja tule mukaan tekemään vuodesta 2026 unohtumaton, kulttuurintäyteinen yhteistyövuosi.